Cat in the hat

Varaa aika

Tutustu liikkeeseemme

Cat in the hat


Cat in the Hat on pieni ja persoonallinen kampaamo Helsingin Kannelmäessä.

Meiltä löytyy rautainen ammattitaito toteuttaa kaikenlaisia hiusunelmia, olipa tyylisi sitten hillitty ja hallittu tai rohkea ja räiskyvä, tai mitä vaan siltä väliltä!
Tervetuloa semmoisena kuin olet, koska "We're All Mad Here!"

Löydät meidät osoitteesta Pasuunatie 2b B, aivan Kannelmäen juna-aseman läheisyydestä. Liikettä vastapäätä iso ilmainen parkkipaikka, ja bussien 42 ja 56 päätepysäkki.

Liike avoinna sopimuksen mukaan, palvelemme joustavasti myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Ajanvaraus

Peruutuksen on tapahduttava viimeistään 24h ennen varattua aikaa puhelimitse. Saman vuorokauden aikana peruutetuista sekä peruuttamattomista ajoista yrityksellä on oikeus periä 70% palvelun hinnasta.


Seuraathan meitä somessa❤️

Saksien takana

Meillä on useamman vuoden monipuolinen kokemus hiusalasta. Kouluttaudumme säännöllisesti, monta kertaa vuodessa koska ajantasainen ammattitaito on meille sydämen asia.


Annu

Parturikampaaja

Annu

Parturikampaaja

Hei, olen Annu. Olen valmistunut Hiusmuotoilijaksi vuonna 2008 ja tehnyt parturi-kampaajan hommia sekä pohjoisessa että Keski-Suomessa, ja vuodesta 2014 asti Helsingissä. Suhtaudun työhöni intohimoisesti, ja olen aina valmis oppimaan uutta ja kokeilemaan alan uusimpia tuulahduksia. Erityisesti pidän uusien leikkauksien ja värien toteuttamisesta, mutta lisäksi teen pidennyksiä sinetti- ja teippitekniikalla sekä kampauksia. Koulutan itseäni säännöllisesti sekä Suomessa että mahdollisuuksien mukaan myös ulkomailla. Olen sitä mieltä että kouluttautuminen pitää ammattitaidon terässä ja mielen inspiroituneena asiakkaiden hiustoivomuksia varten. Jokaiselle löytyy varmasti oma persoonallinen hiustyylinsä, olipa se sitten hillitty ja hallittu tai räiskyvä ja räväkkä, tai mitä tahansa siltä väliltä!


Kirsi

parturi-kampaaja

Kirsi

parturi-kampaaja

Hei, aloitin työskentelyn marraskuussa -22 Cat In The Hatissä. Sydäntä lähellä kampaajan työssä on asiakkaan persoonan ja parhaiden puolien korostaminen. Vankan ammattitaidon olen hankkinut kouluttautumalla ja seuraamalla muotia kotimaassa sekä matkustaessani ulkomailla. Tervetuloa asiakkaaksi sellaisena kuin olet!


Hinnasto

Ajanvarauksesta löydät yleisimmät työt hiusten leikkaamiseen ja värjäämiseen. Mikäli olet epävarma minkälaisen ajan varaat, otathan meihin yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse. Liikkeemme on auki sopimuksen mukaan ja joustamme kyllä mikäli se on mahdollista: aina kannattaa kysyä mikäli tuntuu ettei sopivaa aikaa löydy.


  • Leikkaukset
  • Kampaamoleikkaus 58.00 €
  • Mallinmuutosleikkaus 68.00 €
  • Parturileikkaus 38.00 €
  • Mallinmuutos parturileikkaus 50.00 €
  • Latvojen tasaus 37.00 €
  • Lasten hiustenleikkaus 28.00 €
  • Otsatukan leikkaus 17.00 €
  • Koneajo 21.00 €
  • Värjäykset
  • Tyviväri värillä ja leikkaus 108.00 €
  • Tyviväri vaalennus ja leikkaus 128.00 €
  • Väri ja leikkaus, yhdellä sävyllä (lyhyet) 119.00 €
  • Väri ja leikkaus, yhdellä sävyllä (keskipitkät) 135.00 €
  • Väri ja leikkaus, yhdellä sävyllä (pitkät) 145.00 €
  • Väri ja leikkaus, yhdellä sävyllä (extrapitkät/ -paksut) 162.00 €
  • Väri (lyhyet) 103.00 €
  • Väri (keskipitkät) 118.00 €
  • Väri (pitkät) 128.00 €
  • Väri (extrapitkät tai -paksut) 138.00 €
  • Monivärit/raidat
  • Raidat ja leikkaus (lyhyet) 130.00 €
  • Raidat ja leikkaus (keskipitkät) 145.00 €
  • Raidat ja leikkaus (pitkät) 160.00 €
  • Raidat ja leikkaus (extrapitkät tai -paksut) 177.00 €
  • Raidat (lyhyet) 113.00 €
  • Raidat (keskipitkät) 128.00 €
  • Raidat (pitkät) 140.00 €
  • Raidat (extrapitkät/-paksut) 160.00 €
  • Moniväri ja leikkaus (lyhyet) 135.00 €
  • Moniväri ja leikkaus (keskipitkät) 150.00 €
  • Moniväri ja leikkaus (pitkät) 165.00 €
  • Moniväri ja leikkaus (extrapitkät tai -paksut) 185.00 €
  • Moniväri (lyhyet) 118.00 €
  • Moniväri (keskipitkät) 133.00 €
  • Moniväri (pitkät) 148.00 €
  • Moniväri (extrapitkät tai -paksut) 163.00 €
  • Erikoisvärjäykset eli suoravärityöt lyhyet hiukset 145.00 €
  • Erikoisvärjäykset eli suoravärityöt Puolipitkät hiukset 160.00 €
  • Erikoisvärjäykset eli suoravärityöt pitkät hiukset 180.00 €
  • Erikoisvärjäykset eli suoravärityöt Extrapitkät/-paksut hiukset 200.00 €
  • Kampaukset ja meikit
  • Pikakampaus 35.00 €
  • Juhlakampaus 70.00 €
  • Hiustenpesu ja föönaus 33.00 €
  • Hiusten pesu ja föönaus pitkät hiukset 40.00 €
  • Hiustenpidennykset ja permanentit
  • Hiustenpidennyskonsultaatio
  • Permanentti ja leikkaus (lyhyet) 140.00 €
  • Permanentti ja leikkaus (keskipitkät) 158.00 €
  • Ripset/kulmat
  • Kulmien värjäys ja muotoilu 18.00 €
  • Ripsien värjäys 18.00 €
  • Ripsien ja kulmien värjäys ja muotoilu 30.00 €
  • Hiushoidot
  • Brazilian Bond Builder Hoitokäsittely (Lyhyet tai Puolipitkät hiukset) 52.50 €
  • Brazilian Bond Builder Hoitokäsittely (pitkät ja extrapitkät hiukset) 66.75 €
  • Kevin Murphy Relax hoitokäsittelyt lyhyet hiukset 40.00 €
  • Kevin Murphy Relax hoitokäsittely puolipitkät ja pitkät hiukset 55.00 €
  • Kevin Murphy Relax hoitokäsittely extrapitkät/-paksut hiukset 68.00 €
  • Parta
  • Parran rajaus/lyhennys/poisto koneella 17.00 €
  • Parran ja viiksien muotoilu ja lyhennys 20.00 €
  • Muut hiuspalvelut
  • Glossing kiiltokäsittely lyhyet hiukset 68.00 €
  • Glossing kiiltokäsittely Puolipitkät hiukset 73.00 €
  • Glossing kiiltokäsittely Pitkät hiukset 98.00 €
  • Glossing kiiltokäsittely Extrapitkät/-paksut hiukset 105.00 €

Yhteystiedot

Nettiajanvaraus on auki 24/7. Jos emme pysty vastaamaan puheluusi, soitamme takaisin niin pian kuin mahdollista. Sähköposteihin vastaamme mahdollisuuksien mukaan, yleensä parissa päivässä.


Lähetä meille viestiä lomakkeella.

Tule käymään


Osoite: Pasuunatie 2b B , 00420 Helsinki Puhelin: 040 1242019 Sähköposti: catinthehat.kannelmaki@gmail.com